Wednesday, April 11, 2012

Hanna esittäytyy

Olen tällä hetkellä työttömänä/sairauslomalla. Olkapäät reistailevat ja neulominen on yksi harvoista kivuttomista tekemisistä. Päivät kuluvat neuloen,lukien ja muuta pientä mukavaa puuhaillen. Yleensä minut löytää joko katsomasta elokuvaa/televisiota (samalla neuloen) tai lukemasta (samalla neuloen).
Maanantaisin pidän kotipaikkakunnallani avointa neulontakerhoa. Sitä on ollut mukava pitää. Siellä kun näkee muitakin neulojia ja voi vaihtaa ajatuksia, ohjeita ja neulontaniksejä.
Suurin osa tekemistäni neuleista menee hyväntekeväisyyteen tai lahjoiksi. Niin varmaan käy myös monille näistä töistä.

Olen alkuvuodesta saakka miettinyt hyödyllistä käyttöä jämäkerille. Jämäkuukausi ponnahti esiin kuin tilauksesta.
Neuleaiheinen blogini löytyy täältä. Bloggaajana olen aloittelija, mutta neulonut olen noin 20 vuotta.

No comments: