Tuesday, April 29, 2008

Melkein viimeisiä viedään...

Huhtikuun loppu häämöttää. Olen ehtinyt neuloa, mutta en esitellä kaikkia tekemisiäni. Tässä hieman esittelyjä:


Miehelle saunakäyttöön Villatermos. Villatermokseen laitetaan oluttölkki, joka villan loistavan lämmöneristyksen ansiosta säilyy löylyssä kylmempänä. Miehen toiveesta termokseen lisättiin myös kantokahvat. Aion tällä työllä osallistua käytännöllisimmän työn äänestykseen. Ajattelin kirjoittaa myös tästä ohjeen Ullan ohjekilpailuun. Painoa on 38 grammaa.

Lisäksi aivan miniminisukkia:

Olemme aloittaneet uuden harrastuksen, geokätköilyn (englanniksi geocaching). Lyhykäisyydessään siinä etsitään gps:n avulla piiloja, joissa kirjoitetaan nimi logiin ja joistain piiloista voi lisäksi ottaa jotain, jos sinne jättää jotain tilalle. Omaksi tavaramerkikseni halusin jotain minusta kertovaa, joten piilottelen näitä minisukkia piiloihin. Sukkien paino on 2 grammaa/kpl eli yhteensä huimat 10 grammaa. :D

Samaa harrastusta silmällä pitäen neuloin pikkuisen pussukan piiloista löytyneille aarteille. Ohjeena käytin omaa aikanaan Ullaan kirjoittamaani Pussukan ohjetta.
Painoa pussille tuli 12 grammaa.


Vielä on muutamia töitä odottamassa viimeistelyä, niistä sitten lisää, jos ja kun toivottavasti tämän kuun puolella valmistuvat.

*Edit. Ilmoitanpa nuo minisukat mukaan kauneimman työn äänestykseen!

3 comments:

satumh said...

voikun ihania pikkusukkasia! geokätköily on varmasti kyllä hauskaa jos tykkää suunnistuksesta. ite en kyl osaa yhtään mutta porukassa on tuotakin tullut kokeiltua, suomen ladun leiripäivillä viime kesänä. :)

tosi kätsy tuo tölkkitermos kans! :)

Maritta said...

Ihastuttavia !!! Kätköideana kiva. Tein joskus oikein pieniä minimini lapasia, jotka väsättiin sitten rintakoruksi pienen lukkoneulan kanssa :)

Puputsi said...

Grammat lisätty.