Sunday, April 20, 2008

"Aurinkoista" sunnuntaita!

Eilen valmistui toinen jämälankapeittoni, joka sai jo alkuvaiheessa nimekseen Aurinkoinen - ja kyllä peitto mielestäni on aivan nimensä veroinen!




Lankaa kului 945 g ja läpimittaa on 190 cm sakaran kärjestä toiseen pahemmin edes venyttelemättä. Tätä peittoa en pingotellut lainkaan, annoin vain lojua huuhteluainevedessä tovin, puristelin ja ripustin kaiteelle kuivumaan.



Mukana kulkevana käsityönä on tällä viikolla ollut pieni pitsiliina, jonka malli löytyy myös Aurinkoisen taustalta... Tosin tämäkään ei ole ihan 1:1 mallin mukainen, sillä lanka lopahti kesken kaiken, ja päätin sitten ryhtyä justeeraamaan mallia kesken kaiken. Kolme viimeistä kerrosta piti kyllä virkata toisella jämäkerällä, joka saattoi olla myös samaa lankaa, mistäpä näitä meikäläisen lankoja enää tietää kukaan... =) Lankaa kului 45 g, joten hilkun alle kilon jäi kulutus tässä postauksessa...

Peiton ajattelin ilmoittaa mukaan kisaamaan sekä kauneudesta että käytännöllisyydestä. Edellinen peittoni on nyt myös saanut nimen: blogissani pyörinyt pieni nimikilpailu tuotti runsaan sadon, ja ehdotuksista parhaimmaksi valikoitui kuopukseni toimesta nimi Kesätaivaan alla. Joten nyt meillä on kotona Aurinkoinen, Kesätaivaan alla... =)

3 comments:

Puputsi said...

Ihana tuo peitto! Onko ohje ihan omasta päästäsi vai sovelsitko jotain huivi- tms. ohjetta? Tähän olisi nimittäin kiva saada ohje!

Huima grammamäärä lisätty saldoon.

Pelagia said...

Tämä on raskaalla kädellä muokaten sovellettu lempparipikkuliinastani, eli täysin oma malli ei ole kyseessä tälläkään kertaa. Tosin pikkuliinasta on enää nähtävissä 1:1 vain aloitussilmukat sekä nuo "säteet", jotka kulkevat koko peiton läpi... Kaikki muu on enemmän tai vähemmän muunneltua...=)

satumh said...

siis vau! mahottoman nopea kyllä olet! :)