Wednesday, April 6, 2011

Mohariina esittäytyy

Minulla on ollut useamman vuoden henkilökohtainen jämälankaprojekti ja tuloksena on syntynyt useampia torkkupeittoja, pipoja ja lapasia. Vielä on vähän noita viime vuosituhannen lankojen jämiä, etenkin puuvillalankoja ja vähitellen uusiakin jämiä on jo kertynyt. Yritän tällä kertaa tuhota erityisesti puuvillalankojen jämiä ja aika pitkälle yksi kassi on jo virkattunakin. Kuvaan sen, kunhan olen saanut sisuskalutkin kuntoon.

Taidan olla noiden puuvillalankojen kanssa pitkälti virkkauslinjalla, jos niistä saisi muutaman kassin ja patalapaun aikaiseksi.

Olen kaksi viimeistä huhtikuun loppua lomallakin, ei sitä tiedä kuinka paljon innostuu kaikkea nypläämään. Mitään sen kummempia tavoitteita ja paineita en tästä jämäilystä ota, ihan uusistakin langoista on neuleita tulossa samaan aikaan.

No comments: