Saturday, April 16, 2011

Lämmintä jalkoihin ja käsiin


Jotain muutakin täällä on tehty kuin vain Barbien mekkoja.  Sukkia pieniin ja vähän isompiin jalkoihin ja omiin kätösiini taas kämmekkäät.



 Ensin valmistuivat nämä sukat kokoa 38 Dropsin ohjeella.  Lankana Novitan 7 veljestä, jota oli jäänyt jostain aiemmasta sukkaprojektista melkein täysi kerä.  Langanmenekin lisään tähän myöhemmin.
Langanmenekki 100 g lisätty 18.4. 

Ensimmäisen sukan kudoin melkein kokonaan kahdesti, kun kärkiavennuksia aloittaessani huomasin palmikossa pahan virheen melkein alussa.  



Ja sitten taas kämmekkäät itselle, jo toiset Jämäkuun aikana.  Mallin näihin tempaisin omasta päästäni.  Lankana käytin punaista Novitan Woolia, jota oli kahta eri värjäyserää pienet kerät molempia, ja Marjaretki Lakkaa. Ja vain ensin käyttöön otettu punainen kerä loppui kokonaan. 
Lankaa kämmekkäisiin kului yhteensä 50 g. 




Sitten pääsi puikoille "junasukat" tuntemattomasta harmaasta langasta ja edellisestä työstä jääneestä Marjaretki Lakasta.  Ja kun Marjaretkeä ei ollut riittävästi, niin jalkaterässä jatkoin oranssilla Woolilla, joka on hyvin marinoitunutta merinovillaa.  Näihin sukkiin meni lankaa yhteensä 30 g.

Tutkailin vielä lopuksi, montako jämäkerää sain tuhottua kokonaan tämän postauksen töihini.  Vastaus ei ole kamalan innostava, sillä kuudesta kerästä vain kaksi loppui kokonaan.  Mutta onneksi kaikki vähenivät ainakin vähän.  Ja seuraavaan työhöni, joka on jo puikoilla, luulen saavani upotettua niistä kaksi lisää.

Jos haluat lisätietoja näistä nyt esittelemistäni, niin kurkkaapa Lankapirttiin



2 comments:

Neulovanelli said...

Kauniita sukkia!

Puputsi said...

Pitänee itsekin vääntää elämäni ensimmäiset junasukat, kun niitä niin monet on tehneet ja niihin riittää ihan minimaaliset langanjämät.

Grammat laskettu.