Friday, April 1, 2011

Emännän tervehdys

Heippa kaikille innokkaille jämistelijöille!

Olen Puputsi ja toimin jämälankakuukauden emäntänä. Hieman olen käynnistynyt tähän kuukauteen hitaasti, sillä olen ollut kotosalla sairaan lapsen kanssa. Olen kyllä kiitettävän kasan jämiäni koonnut sohvan viereen ja mietiskellyt, mitä niistä saa aikaan. Itse "jämäyttämiäni" keriä on jäljellä enää aika vähän, mutta olen kerännyt ahkerasti muilta jämälankoja. Suurena jämälankaprojektina (johon sopivia lankoja on siis yhä kilo tolkulla) olen keskittynyt ja aion jatkossakin keskittyä virkattuun kukkamattoon. Valmiita kukkatilkkuja tarvitsen reilun 1000 ja tämän hetken saldo on jotain 400 - 500 välissä. Tuskin saan puuttuvaa määrää tässä kuussa kasaan, mutta olisihan se hienoa edistää tätä projektia mahdollisimman pitkälle. Jos en jaksa tätä projektia edistää, niin todennäköisesti neulon jämälankasukkia. Puuhastelujani voi seurata hitaasti päivittyvästä blogistani Puputsin Puuhat.

Toivoisin teiltä kaikilta jämäilijöiltä, että muistatte käyttää tunnisteita kirjoituksissanne ja kysytte neuvoa Bloggerin käytössä multa tai apuemännältä. Erityistoiveena minulla myös olisi, että keskittyisimme grammakulutuksen sijasta tekemään jämistä jotain laadullisesti hienoa; juuri jämälangalle soveltuvia projekteja käytännöllisten ja kauniiden töiden muodossa. Tärkeintä on kuitenkin, että kaikilla on hauskaa!

Muutamia palkintojakin on jämistelijöille jo luvattu:
- Puffalan Puoti on luvannut lahjoittaa lahjakortin yllätyssummalla kaikkien osallistujien kesken.
- TiiQ on luvannut ommella eduskuntavaalien kunniaksi kassin tai pussukan sille, joka neuloo eniten jämälankasukkia Ilmastosukkatempaukseen, joka kestää ainakin huhtikuun loppuun saakka. Mikäli yhtä monta paria neuloneita on useampi, diktaattori arpoo voittajan.
- Puputsin Puoti lupaa palkita jonkun jostain syystä, mutta tämän pitemmälle en ole ajatuksen kanssa päässyt. Perästä siis kuuluu vielä. ;)

Jos tiedät jonkun tai haluat itse tarjota jotain palkintoja (ei todellakaan tarvitse olla mitään suurta, lahjoita vaikka jämälankasi) jollekin jostain syystä, niin ilmoittele minulle. Palkitsijan ei tarvitse olla mukana jämistelemässä. Palkinnot eivät ole jämäkuukauden päätarkoitus, mutta ne piristävät.

Erityiskiitos vielä energiselle apuemännälle, joka hoiti blogikutsut eteenpäin puolestani ollessani jumissa maalla (= netittä) sairaan lapsen kanssa!

No comments: