Sunday, April 14, 2013

KatonKontin jämät vuotuiseen käsittelyyn

Tervehdys kaikille!

Olen Orivesiläinen kassanpostinpankintäti, neljän tytön äiti ja käsityöpöhkö. Neulomisen aloitin aktiivisemmin, kun ensimmäiset kaksi tyttöä olivat jokusen vuoden vanhoja, neuleblogimaailman löydettyäni. Viimeisen vuoden ajan neulominen on ollut käsityöharrastuksista se kakkosvaihtoehto, kun uuden ompelukoneen myötä tajusin, että minäkin voin opetella ompelemaan. Sepä veikin mennessään ja aiheutti monelle lankamaanille neulootikolle tutun vaivan, mutta ompelemisen ja kangashamstrauksen saralla.

Uutena vuonna taisin luvata itselleni, että uusia neulomuksia ei aloiteta, ennen kuin meneillään olevien jono on saatu purettua. Jämäkuusta en kuitenkaan malta jäädä paitsi, joten luistan lupauksestani sen verran, että jämistä saan tehdä uusia aloituksia, mutta ne pitää sitten kyllä saattaa loppuunkin! Ja ne lupaan Jämäblogin lisäksi esitellä omassa blogissani.

Toivotan kaikille iloista Jämäkuuta ja tsempataan toisiamme huikeisiin suorituksiin - mitä se kenenkin kohdalla sitten tarkoittaakaan!

1 comment:

Kaye said...

Tervetuloa joukkoon :) Itse sain joku aika sitten syntymäpäivälahjana jonkin hyvin perusperusompelukoneen, mutta sitä on tullut hyvin vähän käytettyä. Ehkä sen käyttöä vielä joskus alan oikein kunnolla opettelemaan, toisaalta myönnän olevani melko epäluuloinen halppiskonetta kohtaan.