Saturday, June 4, 2011

Palkintojenjako

Huh huh, tämän vuoden äänestyksissä säilyi jännitys loppuun saakka! Olikin hauska idea, että töille sai antaa eri määrän pisteitä. Äänten määrä saattoi kääntyä yhtäkkiä ihan ympäri ämpäri. Taidetaanpa jatkaa ensi vuonna samalla systeemillä.

Yhteensä kulutimme 21 779 grammaa eli 436 kpl 50 gramman kerän edestä lankaa! Huikea määrä! Eniten yhteistä saldoamme kasvatti TiiQ 1 437 grammalla. Hyvänä kakkosena saldon kasvatuksessa tulee Sufferiina 1350 gramman kulutuksellaan. Kolmanneksi kirii nipin napin Tintin 1257 gramman kulutuksellaan. Onnea kolmen kärjelle! Jokos olette ostaneet täysiä keriä lankavarastoon kulutettujen tilalle? ;) Palkinnoksi TiiQ saa pienoisen lankapalkinnon diktaattorin varastoista. Ilmoita siis osoitteesi minulle puputsi[at]mbnet[piste]fi.

Eniten ilmastosukkatempaukseen sukkia neuloi Päivi; yhteensä 4 paria. Hänet palkitsee TiiQ kassilla tai pussukalla. Hihkaisepa asiasta TiiQ:n blogissa. Ilmastosukkatempaus on edelleen voimassa, joten jos sukatuttaa, tiedät, mitä tehdä! 

Puffalan Puodin lahjakortti arvottiin kaikkien osallistuneiden kesken ja Onnetar suosi Heiniä. Ota yhteyttä Puffalaan puffa(at)suomi24(piste)fi saadaksesi palkinnon.

Kauneimman työn äänestyksessä eniten pisteitä keräsi Sufferiinan jämäpeitto 10 pisteellä. "...niin kauniit värit, kaunis sommitelma."
 Toiseksi kauneimman työn kategoriassa tuli Inkerin Annis 8 pisteellä. "Kaunis sekä väreiltä että työnäytteenä!"
Kolmannelle sijalle ylsi PikkuUnelmia Snow white shawl 6 pisteellä. 
Kuten pistemääristä näkyy, äänet jakautuivat todella tasaisesti! Puputsin Puoti palkitsee kategorian voittajan nappisetillä. Sufferiina, ilmoita osoitteesi sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu[at]puputsinpuoti[piste]com, niin palkinto postitetaan sinulle.

Käytännöllisimmän työn kategoriassa eniten pisteitä sai ylivoimaisesti Tintin virkkuukoukkukotelo 15 pisteellä! "Sekä kaunis että käytännöllinen."
Toiselle sijalle tuli Ryytimaan Minnan Ellan virkattu hame 8 pisteellä. 
 Kolmannelle sijalle ylsi NeulovaNellin lääkesuihkeen suojus 6 pisteellä. "Suojus takaa lääkkeenkulkemisen mukana rintataskussa ja säilymisen pakkasillakin käyttökelpoisena." 
Puputsin Puoti palkitsee kategorian voittajan nappisetillä.Tintin, ilmoita osoitteesi sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu[at]puputsinpuoti[piste]com, niin palkinto postitetaan sinulle.

Myös diktaattori Puputsi oli saanut pisteitä jämistelyemännöinnistä. Jee! Palkinnoksi hän sai valtavan hyvän mielen ja innostuksen järjestää jämistelyä jälleen ensi vuonna. Kiitos teille. :)

Sude lupasi virkata Uinuvan lampaan arvottavaksi kaikkien äänestäneiden kesken. Arpaonni suosi tällä kertaa NeulovaNelliä! Hihkaisepa asiasta Suden blogissa, jotta voitte sopia jatkosta.

Monet olivat toivoneet ensi vuoden jämistelystä jonkinlaista muistutusta sähköpostiinsa. Jos haluat muistutuksen, niin laita minulle mailia puputsi[at]mbnet[piste]fi. Kirjoita mailiin, että haluat minun ilmoittavan tähän mailiosoitteeseen seuraavasta jämäkuukaudesta. Voit myös laittaa linkin blogiisi, niin käyn vaikka hihkumassa siellä. Muistutusta saavat pyytää myös ne, jotka eivät tänä vuonna olleet mukana jämäilemässä. Myös innokkaat apuemännät voivat ilmoitella itsestään.

Hyvää kesää kaikille! Puputsi karkaa nyt kesälaitumille!


4 comments:

ankkis said...

Huikea määrä lankaa.

Lucinda Lynx said...

Wau!

Lucinda Lynx said...
This comment has been removed by the author.
Tintti said...

Kiitos kaverit! :-D