Sunday, May 1, 2011

Virkkuukoukkukotelo


Tämä oli ensimmäinen aloittamistani jämätöistä. Se valmistui viimeisenä (tänä uonna tosin jo reilusti ennen puolta yötä, toisin kuin viime uonna, jolloin päättelin viimeisen langan 23.59). Olen kaivannut virkkuukoukuille koteloa ja nyt tuli hyvä tilaisuus tehdä selainen. Aloitin Gedifran Rubens -langalla ja virkkasin sitä niin pitkälle kuin riitti. Sitten jatkoin Kotiväellä. Taskuissa alkoi Kotiväkikin käydä vähiin ja virkkasin muutaman kerroksen pinkillä Diamond Cottonilla. Haasteellisin osuus oli vetoketjun kiinnittäminen (miten niin nuppineulat ja kohdistaminen olisivat auttaneet). Kirjonnan jätin viimeiseksi, kun ajattelin työn olevan valmis ja käyttökelpoinen ilman sitäkin. Olen kuitenkin iloinen, että sain kirjonnakin tehtyä. Lankaa kului yhteensä 104 grammaa. Tämä on mielestäni sekä kaunis että käyttökelpoinen.


Eilen illalla vieraiden lähdettyä kotiin pingotin vielä Annikseni olohuoneen matolle. Tähän olen käyttänyt Revontuli-huivista jääneen vyyhdin lopun, neljä pientä nöttöstä Any-sukkalankaa ja vielä muutaman metrin sateenkaarivillaa. Nyppyjen kanssa meinasi mennä hermo, mutta muuten huivi oli kiva ja nopa neuloa. Lankaa kului yhteensä 74 grammaa.

Kirjoittelen näistä enemmän blogiini, kunhan ehdin :-)

Yksi sukapari jäi keskentekoiseksi ja monta suunnitelmaa toteuttamatta. Voi olla, että jokunen niistä valmistuu tässä vähitellen ilman tempaustakin,

Kiitokset emoille! Tämä jämäily on aina vaan niin mukavaa. Kiitokset myös kanssaneulojille kaikista loistavista ideoista. Aurinkoista toukokuuta!

3 comments:

susamaria said...

Kiva tuo virkkuukoukkukotelo! Erityisesti kirjonta tekee siitä niin hienon, joten hyvä että ehdit koristellakin.

raita said...

Samaa mieltä täälläkin. Ihana virkkuukotelo ja mitkä värit !

Puputsi said...

Toi virkkuukoukkukotelo on kyllä aivan mahtavan upea ja kaunis! Tykkään!

Grammat kirjattu.