Monday, May 2, 2011

Nämä sain valmiiksi

Nopsaan kului huhtikuu ja vei samalla Jämäkuunkin päätökseen.  Osallistuin nyt ensi kertaa ja oli todella mukavaa ja hyödyllistä olla tässä mukana.  Mitään suunnitelmia tai tavoitteita en asettanut itselleni etukäteen, vaan ihan fiilisten mukaan ajattelin mennä.  Ja niin teinkin.  Lopputulokseen olen niin tyytyväinen, että varmaan osallistun seuraavallakin kerralla, jos emo vain jaksaa järjestää kampanjan. 


Kuvakoosteessa ovat kaikki jämistelytyöni: kuusi myssyä, kahdet kämmekkäät, kahdet sukat, Etiopian nuttu ja Barbien vaatteita.  Omien laskujeni mukaan olen tuhonnut niitä tehdessäni 805 g erilaisia jämälankoja.


Olisin voinut jatkaa vielä toisenkin kuukauden, niin tämä tuntui mukavalta. Iloitsin todella jokaisen lankanyttösen tai -kerän loppumisesta.  Hmh, voisin melkein harkita yksityisen jämäkuukauden järjestämistä.

On myös ollut ilo seurata toisten töiden valmistumista, niin monia kauniita ja kivoja töitä täällä on esitelty. Olenpa myös tutustunut joihinkin uusiin blogituttavuuksiin, joita haluan jäädä seuraamaan.  


Kiitos kaikille kanssaosallistujille ja erityisesti emoille, jotka ovat vapaaehtoisella työllään mahdollistaneet meille tämän ilottelun.

1 comment:

Puputsi said...

Kiva kooste! Mun laskut näyttäis samaa kun sunkin, joten eiköhän se ole ihan tarpeeks oikein. Kunnioitettava kulutus :)