Wednesday, March 30, 2011

JaanaM tulee mukaan

Olen äiti, mummu, lankafriikki ja käsitöistä riippuvainen. Eniten neulon, jonkinverran virkkaan, huovutan jne. Melkein kaikkea olen kokeillut, vaihtelevalla tuloksella. Muuta lankavarastoissani ei juuri olekaan kuin jämiä. Yksittäisiä keriä, pieniä nöttösiä epämääräisiä lankoja, kolmen puseron langat on myöskin, mutta kun niistä ei sitten millään meinaa tulla valmista. Olen tuhonnut jämiä ainakin vuoden verran, uusia lankoja en ole ostanut kuin ihan pakottavaan tarpeeseen, hyvin olen entisillä langoilla pärjännyt. Koska osallistuin myös Hamstereihin, niin paksuja lankoja ei juuri enää ole. Silloin pyrin tekemään nopeita ja painavia töitä. En pidä hitaasta näpräämisestä, joten teen lähinnä perussukkia, peruspipoja jne. Harvoin mitään pitsineuleita tai sellaisia. Toivottavasti kevät ei kovin sekaa tätä kuukauden kulutustani, heti huomaan tahdin hiipuvan, kun päivä pitenee ja pihalla tarkenee ja viihtyy paremmin. Aurinkoista jämäkuuta itsekullekin! Ai niin, bloggaan täällä.

No comments: