Nämä joustinneulepipot on vaan niin käteviä luentoneuleita, lähtevät selkäytimestä ja auttavat keskittymään luentoon.
Tähän on upotettu loput mustasta Adriafilin Avantgardesta ja tummansinisestä Floricasta sekä noin puolet tummanpunaisen Woolin jämistä, yhteensä lankaa kului tähän 2,5 mm puikolla ja 140 silmukalla neulottuun pipoon 46 g. Tämäkin lähtee muiden kaltaistensa seuraksi Villaa ylle -keräykseen.
Diktaattoriemo ihmetteli tuotteliaisuuttani. Olen kyllä teknisesti varsin nopea neuloja, mutta vielä oleellisempaa on se, että teen käsitöitä kaikki liikenevät vapaa-aikani, mitään muuta en harrasta (en lue edes sanomalehteä kuin ehkä viikonloppuna). Neulon myös koulussa, se auttaa keskittymään luentoihin silloin, kun ei tarvitse tehdä muistiinpanoja. Eilenkin neuloin seitsemän tunnin koulupäivästä viitisen tuntia, kyllä siinä yksi pipo valmiiksi tulee helposti tumpuista puhumattakaan. Nämä kaikenlaiset tempaukset vielä ennestään innostavat kohdistamaan käsityöt aina kulloiseenkin aiheeseen, tosin olen tässä huhtikuussa myös ommellut jonkin verran (mutta en ole neulonut tai virkannut metriäkään ei-jämälankaa). Vaan kohtapa nuo jämälangat alkavatkin loppua, pääsiäisen yli ehkä riittävät mutta sitten on siirryttävä muihin projekteihin :-).
Wednesday, April 20, 2011
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Minäkin ihailen ahkeruuttasi ja erityisesti töidesi kauneutta :)
Hyvän näköinen pipo!
Grammat kirjattu.
Post a Comment